JASON CARTER JA HARPPUKITARA

Elämä on täynnä ihmeitä ja ihania hetkiä. Yhden sellaisen sain kokea eilen illalla.

Sain viikko sitten viestin Marjalta, jonka olen tavannut vain kaksi kertaa, mutta molemmat kohtaamiset ovat olleet vaikuttavia ja niistä on jäänyt lämmin tunne sisälleni. Olin ollut Marjan ajatuksissa ja hän kysyi, jos olisin kiinnostunut tulemaan hänen luokseen kotikonserttiin.

Siis mitä? Vau. Minä? Apua. Ei voi olla totta. Ihanaa. Tulen ehdottomasti. Sydän täyttyi kiitollisuudesta.

Esiintyjä oli itselleni ennestään tuntematon, mutta Marjan mukaan hän kiertää ympäri maailmaa kitaroinensa ja on esiintynyt yli sadassa maassa. Marja mainitsi myös, että hänen esiintymisiä on vaikea kuvailla, ne täytyy kokea.

Eilisen konsertin jälkeen olen täysin samaa mieltä, vaikka yritänkin nyt muutamalla sanalla kertoa eilisestä kokemuksestani.

Jason Carter ja harppukitara, Marja Koivisto Jasonin vieressä  "11 päivää Andeilla"- runoteos sylissään. Me kaikki Marjan kutsumat vieraat heidän edessään olohuoneessa, lintujen laulu avoinaisesta parevekkeen ovesta, koiran kynsien rapina parketilla, siintävä meri silmieni edessä, joku sai yskänkohtauksen - kaikki tämä oli läsnä, mutta ne jäivät taka-alalle. Jasonin musiikki vei mennessään. Musiikki kulki tarinan lailla sisälläni. Suljin silmäni ja matkustin. Olin suuren maatilan kuistilla, josta katselin huojuvaa viljapeltoa, olin metsän siimeksessä kuuntelemassa hiljaisuutta. Välillä tuijotin Jasonin sormien maagista liikehdintää. Ne kulkivat pehmeästi ja taiturimaisesti kitaran kielillä ja ajoittan käsi liikkui niin nopeasti, että käden ääriviivoja ei voinut enää hahmottaa. Harppukitaran ääni oli pehmeää ja soljuvaa ja se kulkeutui sydämeen asti.

Jasonin tarinat kuljettivat meidät Pohjois-Koreaan, Suomen luontoon, hiljaisuuteen, kohtaamisiin suomalaisten kanssa. Meidän suoruus, rehellisyys, puhumattomuus ja hiljainen viisaus oli tehnyt häneen vaikutuksen täällä asuessaan. Mikä huikea kyky hänellä onkaan nähdä erilaisissa ja erikoisissa kohtaamisissa niiden kauneus ja miten kauniisti hän meistä suomalaisista puhuukaan.

Entä sitten Marjan ihanat runot, hänen syleilevä ääni ja rytmi, hänen antautuminen ja heittäytyminen tarinaan ja hetkeen ja siihen vielä yhdistettynä Jasonin musiikki - miten kauniisti ne yhdessä soikaan ja veivät minut kauniille matkalla ja takaisin kotiin.

Ja kuuluihan iltaan vielä Jason, harppukitara ja Finlandia. Ei tälle kaikelle löydy sanoja <3.

Huikea ilta. Kiitos Marja, että annoit mahdollisuuden kokea jotain näin kaunista <3.

ENEKLIPUUTARHAKONSERTTI

Mikä ihana ilta <3. Voi mitä iloa, valoa ja rakkautta meidän koti oli tulvillaan.

Meidän yläkerta muuntautui konserttisaliksi. Terassin kesäkukat siirtyivät sisätiloihin, koivunoksat toivat ihanan kesän tuoksun tullessaan ja ruusut kruunasivat kukkaloiston. Kynttilät loistivat ja loivat lämmintä tunnelmaa. Meidän yläkerta oli kaunis.

Saimme Enkelipuutarhakonserttiin 25 ihanaa, lämminhenkistä vierasta. Kaksi heistä tunsimme entuudestaan, mutta eivätpä ne muutkaan vierailta tuntuneet. Tervehdittiin halaten ja tuntui, kun olisimme toivottaneet tervetulleiksi vanhoja ystäviä. Olimme saaneet valmistaa vieraillemme pientä syötävää, joista kaikki pääsivät nauttimaan ennen konsertin alkua. Ja on se vaan aina yhtä ihana tunne, kun vieraat tykkäävät meidän tarjoamista antimista <3.

Sohvat ja penkit täyttyivät ja muutama meistä pääsi istumaan rennosti tyynyjen päälle lattialle. Oli aika toivottaa tervetulleeksi illan tähti. Rakkautta ja iloa pulppuava Kirsi.

Kirsin piano oli kannettu sisään ja se oli saanut koristeeksi ihanan "häähunnun", kynttilöitä, kiviä ja ruusuja. Valospotit oli aseteltu paikoilleen.

Tunnelma konsertissa oli käsinkosketeltavissa. Kirsin laulut herkistivät. Laulujen tarinat olivat pala elettyä elämää. Saimme olla mukana enkelikuorossa ja voi miten kauniisti se soikaan - hallelujah, hallelujah. "Juuri nyt on kaikki hyvin"- kappaleen aikana katseet kohtasivat Ollin kanssa ja molempien silmistä valui kyyneleet. Meillä on kaikki hyvin, ihan valtavan hyvin.

Kyllä tuolla mun sydämessä sykkii melekosen suuri kiitollisuus siitä, että Kirsi saapui meidän kotiin esiintymään. On tämä elämä vaan ihan valtavan suuria ihmeitä ja iloa tulvillaan. Ja entäs sitten Olli, yksi suurista ihmeistä mun elämässä. Miten ihana olikaan yhdessä valmistella tätä konserttia, ottaa vastaan Kirsi ja meidän konserttivieraat. Ja kaiken tämän järjestämisenilon ja ihanien ihmisten lisäksi saimme vielä nauttia tunnelmallisesta konsertista, joka kosketti meitä jokaista syvältä.

Lämmin kiitos teille kaikille, jotka olitte jakamassa tämän kauniin hetken yhdessä meidän kanssa. Kiitos Rakas Kirsi, että tulit meidän kotiin ja toit mukanasi iloa, valoa ja rakkautta sekä ihanan äänesi ja laulusi. Kiitos, kiitos, kiitos <3 <3 <3

ELÄMÄ TARJOAA HIENOJA HETKIÄ, VAIKKA PYSYIS IHAN PAIKALLAAN

Tiiättekö, ku on välillä sellanen seisahtunu olo, vähän kun olis elämä paussilla tai huilaamassa? No mä tiiän, ku mulla on ollu sellanen olo viimisten viikkojen aikana. Päässä on vipottanu ajatuksia, mutta mihinkään en ole tarttunu. Ihan kun odottelisin jotain, mutta en vaan tiedä mitä.

Ja kun mielentasolla on tämmönen olo ja sitten kun keho lähtee siihen vielä mukaan, ni sit sitä vaan ollaan. Jalkapohjat turvoksissa on vähän vaikee kävellä tai kun peilistä kattoo täysin tunnistamaton ihminen, posket pulleena, silmä umpeen muurautuneena ja huulet kun epäonnistuneen botoxin jäljiltä, ni ei sitä tartte eikä jaksa miettiä, että mitäs tekis tai mihis lähtis :).

Mutta kyllä vaan elämä tarjoo hienoja hetkiä, vaikka olis ihan paikallaankin.

Näitten viikkojen aikana on luonto tarjonnu ihan parastaan. Linnut on pitänyt niin upeita konsertteja meijän takapihalla, ettei mitään rajaa. Kevään hempeä vihreys on muuttunu syvemmäksi ja joka paikka on erilaisten vihreiden värien peitossa, kukkien väriloisto on ollu ylitsepursuavaa ja männyn siitepöly on leijaillu ilmassa, kun kuivana pöllyävä mummolan hiekkatie.

Ja entäs sitten ne kaikki tuoksut. Tuomet, sireenit, kielot tai tajunnan räjäyttävä tuoksujen sekamelska, ukkosen ja sateen jälkeen.

Ja kaikki maailman ihanat kirjat. Sohvalla tai terassilla pötkötellessä, Ollin tuoma teekupponen vieressä, oon saanu nauttia kirjailijoiden huikeista tarinoista. Kyynel on välillä vierähtänyt poskelle ja ääneen oon saanu tirskahdella. Viikkojen aikana lukemani kirjat on hallitsemattomassa sekamelskassa tuolla mun pään sisällä, mutta ei sillä niin väliä. On vaan ollu niin ihania lukuhetkiä. Välillä silmät on painunu kiinni ja kirja levänny rinnan päällä, josta on pienen levähdyksen jälkeen voinu jatkaa.

Eilen olin sen verran virkistyny ja kasvot normalisoitunu, että jaksoin lähteä ihan Helsingin keskustaan. Terveenäkin se on mulle voimanponnistus, ku mä vaan viihdyn niin hyvin täällä kotikonnuilla, Espoossa :). Siskon kanssa vietettiin ihana ilta syöden ja Espan puistossa istuen ja rupatellen ja elämää seuraillen. On se toi Helsinkikin kyllä ihan kiva paikka :).

Ja tänään on ollu jo niin paljon virtaa, että käytiin Ollin kanssa ostamassa ensimmäiset kesäkukat. Ja parempaa paikkaa siihen hommaan en kyllä tiedä, kun Tapiolassa sijatseva Steniuksen puutarha. Ihan uskomattoman hieno paikka. Ihanat tuoksut, upeet kasvit ja asiantunteva palvelu. Meidän matkaan lähti tällä kertaa verenpisaroita, pelargonioita ja lumihiutaleita. Kotona piti sitten tovi suunnitella ja pähkäillä, että mikä kasvi menee mihinkin ruukkuun ja mihin ne ruukut sitten sijoitetaan. Ollin polvet oli kovilla, kun ruukunpaikkoja piti muuan kerran vaihdella eikä ne oo välttämättä vieläkään lopullista paikkaansa löytäneet :). Mutta nyt me huilataan ja jatketaan ehkä huomenna tai sitten joku toinen päivä. Ei näitä hommia tartte kerralla saada valmiiks :).

Meidän takapiha ukkosen jälkeen. Silmiähivelevän kaunista ja tuoksujen ilotulitusta.