sunnuntai 11. syyskuuta 2016

LUONNONHELMASSA

Mä tiedän miten tärkeetä luonnossa oleilu on mulle, mutta mä vietän siellä ihan liian vähän aikaa. Musta on tullu kaupunkilainen, joka ei tykkää ötököistä. Punkit, hämähäkit ja hirvikärpäset on saanu musta vallan.

Onneks mulla on ystäviä, jotka ei ötököitä säiky eikä ne välitä, vaikka mä oon vähän säikky. Ne vaan raahaa mut metsään. Mutta ei ne jätä mua tuuliajolle, vaan niillä on mulle hyviä neuvoja ja varusteita.

Tenholan Varubodenista ostin stay-upit, jotka pitää hirvikärpäset pois hiuksista ja ystävän kaapista löyty verkkohattu, joka piti työntää tiukasti puseron alle ja takin vetskari kaulaan asti kiinni, jonka jälkeen olin turvassa. Kori kainaloon ja metsään.

Montaa askelta en ehtiny ottaa, kun ensimmäinen hirvikärpänen jo sätki korin pohjalla. Otin asian ihan tyynesti, en panikoitunu ja ystävä tuli liiskaamaan tunkeilijan. Seurailin ystäviä ja huomasin, että ne ajoittain kaiveli päästä hirvikärpäsiä, mutta luotin mun varusteisiin enkä ollu moksiskaan. Hikihän niissä vähän tuli ja näkökenttäkin oli ajoittain hämärä, mutta ei mulla ollu mihinkään kiire. Nautiskelin metsän rauhasta ja ystävien seurasta. Meinasin kyllä melkein seota, kun metsä oli sinisenään jättiläisen kokoisia mustikoita. Keräilin niitä hurmioituneena korin pohjalle, sormet sinisinä. Sieneen me lähettiin, mutta en mä niihin pystyny keskittymään. Edellisestä mustikkametsäkeikasta oli vierähtäny vuosia. Kämpille saavuttaessa mun päässä mönki yks hirvikärpänen, mutta aika tyynesti suhtauduin siihenkin.

Toisesta häkellyttävästä luontokokemuksesta sain nauttia tänä aamuna. Heräsin kuuden aikaan ja hiiviskelin hiljaisessa talossa. Asetin joogamaton ikkunan eteen ja maisema edessä oli hempeän harmaa. Näin laiturin, mutta kaikki muu oli usvan peitossa - kaunista. Joogan jälkeen kamera kainaloon ja pyyhe olalle ja kohti laituria. Ympärillä hiljaisuus ja pysähdyttävä kauneus. Laskeuduin järven syleilyyn. Näky vedessä oli uskomaton - kaikki oli yhtä - en nähnyt mitä edessä oli - uin tuntemattomaan - järvi kannatteli ja liuin pitkin sen pintaa - vesi oli kuin linnun maitoa ja otti mut syleilyyn. Nousin ylös, mutta vesi kutsui uudelleen - kahdeksan kertaa. Kaunein aamu-uintini ikinä.

Mun elämä on kaunis ja täynnä kiitollisuuden aiheita. Posket punottaa ja kuumottaa ulkona olosta. Kiitos ystävät ja luonto <3.