tiistai 25. huhtikuuta 2017
VUODEN MITTAINEN JOOGAMATKA
Viimeisen parin vuoden ajan olen levittänyt joogamattoni olohuoneen lattialle, sulkenut ovet, sytyttänyt kynttilät ja asettunut matolle. Olen ollut itseni lempeä ja hyväksyvä ohjaaja. Muutamia joogasaleja on tullut myös kokeiltua, joista yksi suosikeistani on Viherlaaksossa sijaitseva Ajatus&Asana- joogahuone. Sen omistaja Stefi on lempeydellään ja läsnäolollaan luonut ilmapiirin, johon olen halunnut palata.
Vuosien varrella on ajatuksissani vilahdellut myös joogaopettajakoulutkseen osallistuminen.
Monia upeita vaihtoehtoja on Helsingistä löytynyt, mutta jostain syystä en ole niihin tarttunut. Olen asunut Espoossa jo yli 50 vuotta ja tää on mun paikka, ja uskonkin, että olen tiedostamattani odotellut koulutusta, joka löytysi omasta kotikaupungistani.
Ja voitte ehkä kuvitella mikä tunne mut valtasi, kun alkuvuodesta eteeni tupsahti joogaoettajakoulutus, Espoon Sepänkylässä <3. Hierasin silmiäni muutaman kerran ja sen enempää miettimättä lähetin viestin ja kysyin, olisiko tämä koulutus sopiva mulle.
Ja arvaatte varmaan, että tällä tarinalla on onnellinen loppu :).
Ensimmäiset tehtävät saapuivat eilen ja oman harjoituksen vahvistaminen voi alkaa. Mihin tämä vuoden mittainen matka mua viekään, on vielä arvoitus, mutta matka itseeni saa jatkua ihanan Kaisan ohjauksessa. Ja se on varmaa, että sydämellisestä matkasta on kyse "Heartful Yoga Teacher Training" <3.
Gummiksessa on tapahtunut myös liikehdintää parin viimeisen kuukauden aikana, ja kun viimeinen poikanen lensi pesästä, niin yhdestä tyhjästä huoneesta tuli mulle oma "joogakammari". Siellä saan harjoitella, hiljentyä ja havainnoida ja kirjoittaa tästä kaikesta. Viime heinäkuussa sidoin kirjan, sen tyhjät sivut ovat odotelleet joogamatkaani <3.
Kaikkea saa tehdä.
Kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia täytyy tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto,
elinehto:
Värisevää sielua
ei saa tallata.
- Tommy Tabermann -
Tilaa:
Kommentit (Atom)
