LAPSUUDEN MAKUMUISTOJA METSÄSTÄMÄSSÄ

Vois kuvitella, että täällä näppäinten ääressä olis melko intohimoinen ruuanlaittaja, kun kaksi ensimmäistä postausta on liittynyt ruokaan :). Täytyy kyllä sanoa, että toi kokkaaminen tuntu jotenkin erilaiselta, kun ajatuksena oli kirjottaa muutama rivi tänne blogiin. Olin vähä niinku enempi läsnä koko hommassa, kun mietiskelin ja fotailin eri vaiheita. Tästähän voi tulla vielä mielenkiintoista, innostun ruuanlaitosta.

Mä olen ehtiny jo yli viidenkymmenenvuoden ikään, enkä ole tähän asti itse tehnyt kaalilaatikkoa. Lapsuudenkodissa sitä syötiin useinkin ja tykkäsin kovasti. Jostain syystä keräkaali on kuitenkin puuttunut mun kauppalistalta. Siihen tuli kuitenkin muutos, kun tein Niklaksen juhliin coleslawta. Kaalia jäi juhlista yli ja hauduttelin sitä paistinpannulla pehmeeksi ja ruskistin ja ripottelin vähän suolaa päälle. Ja se oli sitten menoa. Kyllä hiveli mun makunystyröitä.

Siitä sitten heräs ajatus, että jospa kokeilenkin kaalilaatikon tekoa. Selasin vanhoja keittokirjoja ja surffailin netissä parhaan mahdollisen reseptin perässä, ja Siken, Lisa-äidin ohje vei sitten voiton. Sen löysin Lunni leipoo- blogista.

Kokkailu sujui leppoisissa tunnelmissa ja Olli oli mukana jeesaamassa (silppusi sipulit, kun ei mun silmät kestä sitä touhua). Paisteltiin, maustettiin ja maisteltiin. Aikaa siinä vierähti reilut puoltoista tuntia ennen kun laatikko oli valmis uuniin. Ja tulipa ne vuoat kerran siinä alussa otettua uunista ulos ja kipattua sisältö takas kattilaan, kun siirappi unohtui :).

Olli teki siinä samalla mun tämän hetkisiä sokerin vierottajia, eli kookospalleroita. Ohjeen niihin Linda on löytäny netistä. Itse jätän nykyään kaurahiutaleet pois ja laitan vähän enempi kookoshiutaleita. Viis annosta on aika sopiva määrä, niin riittää sitten muutamaks päiväks.

Laatikot olivat noin tunnin verran uunissa ja hetken pöydällä vetäytymässä. Meidän kolmihenkinen perhe maisteli kokkailujani. Minä tykkäsin ja otin lisää ja melkeinen toisenkin kerran lisää, mutta maltoin mieleni. Ollikin tykkäs ja santsas, mutta ehdotti, että ens kerralla tehtäis vähän perinteisempi, eli ilman porkkanaa ja siirappia. Miro söi lautasen tyhjäks ja kiitti, huomas toisen korkkaamattoman vuoan ja totesi "ai teit sitten tupla-annosta" :).

Muistan elävästi lapsuuden kaalilaatikon maun suussani ja oma tekemäni poikkesi siitä jonkun verran. Tämän ikäisenä ja tällä makuaistilla varustettuna tykästyin kuitenkin enemmän omatekemän laatikon makuun.