MÄÄRÄNPÄÄ TUNTEMATON

Olen matkalla. Ollut jo pidemmän aikaa. Sisälläni on sellanen tunne, että pintaan ei ole vielä päässyt kaikki se, mikä tuolla sisällä sykkii. Roolit ja uskomukset pitävät sen piilossa. Paljon on jo karissut matkan varrelle, mutta vielä on repussa ylimääräistä lastia jäljellä.

Kohtaamani ihmiset ovat mulle peilejä. Kaikkia peilejä ei oo vaan ihan kivutonta katsella. Jotkut tuottavat jopa ahdistuksen palleaan ja kuvotuksen sisuksiin. Pelottaa ja vapisuttaa. Uskallanko paljastaa itseni? Hyväksytäänkö minut vielä senkin jälkeen? Vai olisiko hyväksyminen helpompaa?

Roolit ovat vahvoja. Niitä on tullut kannettua jo useita vuosikymmeniä. Niitä on tarvittu ja niillä on ollut oma tärkeä paikkansa, mutta ei enää. Nyt ne on jarruna. Oon saanut käydä läpi isoja tunteita tämän viikon aikana. Mikä lahja mulle annettiinkaan kivuliaassa paketissa. Kiitos kanssakulkijat.

Ja miten sattuikaan, että juuri tämän haastavan viikon päätteeksi olinkin varannut itselleni kurssin, Kaija Juurikkalan Ateljee Valossa. Pääsin maalaamaan möykkyä ulos ja itseäni näkyväksi. Uskomaton luomisen energia, joka piti hereillä lähes läpi yön ja edelleen vaan virtaa riittää.

Osaisinpa kuvailla sen tunteen mikä tuolla sisällä tällä hetkellä väreilee. Tai ei se kyllä oo enää mitään väreilyä vaan tuolla sisuksissa käy melkonen puhuri. Nyt on lähtenyt liikkelle jotain sellaista, mitä en voi enkä halua enää pysäyttää. Olen matkalla - määränpää tuntematon. 

Jiihaa – tervetuloa ilo, riemu ja rakkaus – ja koko elämän kirjo – täällä olen.